perjantai 21. lokakuuta 2011

Uudella yrityksellä

aloittelen taas neuleblogin kirjoittelua, vuosia olen pidellyt muita blogeja mutta jostain oudosta syystä tämän käsityö aiheisen blogin pito on usein alkanut ja sitten jäänyt. Käsityöt eivät kuitenkaan ole jääneet, olen tehnyt niitä kovastikin ja blogin aloittelu on ollut ajatuksena juuri siksi että saisi pidettyä listaa mitä on tehnyt, mitä on tekemislistalla jne. jonkinlaisena kannustimena myös siis. Lankoja on kerääntynyt aika paljon, ei nyt ehkä valtavasti, ainakaan samaa lajiketta. Liekö rahatilanne vai mikä on usein ajanut siihen että ostan vaan muutaman nyssäkän enkä kerralla paitalankoja jne. sitten niitä nyssäköitä pyörii siellä täällä ja niistä ei aina oikein keksi että mitä tekisi? Ideoita lankajäämiin? On koristeellisempaa ja on tavis sukkalankaa, ohutta ja paksua.

Minulla on myös teemana ja elämäntapa uudistuksena se että en yrittäisi 'ottaa liian isoa palaa kakkua' ja varsinkaan koko kakkua kerralla vaan ihan pieni, tiny, murunen :) Siten en väsy tämän muun arjen pyörityksen keskellä ja työ tulisi myös valmiiksi. Toisaalta kaipaan myös haastetta ja minulle jostain syystä paitojen tekeminen on sitä, työn suuruuteen tai pienuuteen verrattuna on hassua että voin tehdä vaikkapa ponchon mutta paita, hihoinen, taka ja etukappaleineen tuntuu aina jäävän kesken. Nyt sitten otin sekin haasteeksi ja aloitin ihanasta Novitan Noki langasta tekemään villapaitaa pojalleni (10v.), olen yrittänyt kehitellä itselleni vinkkejä miten saan projekteja valmiiksi, kuten tässäkin a) ihana lanka, b) työssä on joku juju tai lanka on kiinnostavaa c) vanha konsti, katson samalla jotain sarjaa tai elokuvaa mutta toimii! ^^

Olenkin tästä menossa katsomaan Talenttia ja kutomaan tuota, kunhan saan kameran taas toimintaa yritän ottaa työvaiheista kuvia, kamerani vaan on aika huono. Olen myös saanut työtilauksia ja nekin inspiroi kun tekee jollekin toiselle (deadline) ja saa hieman vaivanpalkka korvausta, lanka ja työ. :) Blogini ulkoasua tulen vielä muuttelemaan :) Nyt ----->